Rakentamisen byrokraattinen osuus

Hellou!

Aloitin jo tuossa aikaisemmin nämä käyttöönotto katselmukseen valmistuautumisen, ja nyt jatketaan samalla aiheella. Eli byrokratia – paperi helvetti.

Sanotaanko näin heti alkuun että LUOJAN KIITOS on hyvä ja ammattitaitoinen vastaava mestari, joka tietää miten toimia. Muuten olisimme kyllä ihan hukassa. On niin paljon papereita jotka pitää olla valmiita ensin rakennuslupaa hakiessa, (tai meidän tapauksessa ensin piti hakea poikkeamislupaa tontille) ja nyt tämä ns. muutto katselmus ja sitten viela grande finale loppukatselmus. Onneksi meille myös aikatarkkaan kerrotiin rakennusvalvonnasta mitä paperita puuttu, ennenkun voidaan edetä seuraavalle työvaiheelle.

Lyhkäisyydessään pitää olla kasa kaikkia pöytäkirjoja ja tarkistuslomakkeita. Meillä on ollut tosiaan Jukkatalo joka on toimittanut ison määrän näitä meille, sillä ne ovat suorittaneet mm. sähkömittauspöytäkirjan, IV mittaukset sekä vesipainekoe. Muita asioita joita jukkatalo ovat huolehtineet ovat tiiveysmittaus sekä päivitetty energiatodistus (ja siihen sisältyvä energiaselvitys sekä lähtötiedot). Meidän vastaava on sitten huolehtinut hormi tarkistuspöytäkirjat, suojaetäisyydet kiukaassa sekä läjäpäin muita paperita mitä sateli sähköpostiin. Lisäksi pitää olla IV ja KVV vastaava, eli ilmanvaihto ja käyttövesi vastaava, joka meidän tapauksessa on eri henkilö kuin vastaava mestari, voi käsittääkseni olla myös sama jos on pätevyydet, joka huoltehti meille jätevesitarkistus pöytäkirjan. Eli kyllä, jäätävä määrä paperita.

Kun olemme nyt tässä paperittomassa nykyajassa niin myös nämä paperit ovat siis verkossa. On ollut tavallaan todella helppoa kun on Lupapiste, johon kaikki voi upottaa, mutta samalla itse koen että lupapiste on hieman sekava. En ainakaan itse ole vieläkään kunnolla oppinut sitä käyttämään. Noh, ei ole enää paljon jäljellä, joten uskon että en tule oppimaankaan. Kuitenkin on kyllä mainittava että on näppärää kun on kaikki samassa paikassa, ja on kaikkein osapuolien nähtävänä milloin vain. Olen kyllä itse kuitenkin sen verran foliohattu että haluan lisäksi kaikki tärkeät paperit ihan old school paperina ja mappiin. Meidän talon omaan mappiin 😀

Mutta hei, me toivotaan pian saavamme muuttokatselmusta tehtyä ja sitten taas päivitellään kun on seuraava steppi edessä! Jihuu

Hauskaa, ja ennenkaikkea turvallista viikkoa, näin korona aikaan!

Käyttöönotto katselmukseen valmistautuminen

Kun loppu rupeaa häämöttämään ja muuttopäivä (ei vielä tiedossa tarkka päivä, mutta piakkoin kuitenkin) lähenee on aika palata taas byrokratian pariin. Seuraavaksi on käyttöönotto katselmus, jonka rakennusvalvonta tulee suorittamaan.

Halusin alkaa haalimaan papereita ja check listata hyvissä ajoin katselmusta varten, ettei muutto jää siitä kiinni että jokin paperi on jossakin jumissa tai tieto ei ole tullut perille. Varmistaa että meidän osalta kaikki on kunnossa.

Katselmukseen pitää olla:

Lainattu suoraan kunnan sivuilta
• aika käyttöönottokatselmukselle varataan riittävän ajoissa käyttöönottoa ajatellen
• varmistetaan, että rakennusluvassa mainitut ehdot on huomioitu
• talon numero on kiinnitetty seinään selkeään paikkaan, mistä se on helposti havaittavissa tieltä katsottuna
• kiinteistön jätehuollosta on sovittu
• talotikkaat, lapetikkaat, kattosillat ja lumiesteet on asennettu.
• portaat ja kaiteet on asennettu
• rakennuksen vastuuhenkilöt ovat suorittaneet tarvittavat tarkastukset ja nämä on kuitattu tarkastusasiakirjaan
• rakennuksen sähkötarkastus on suoritettu ja siitä on laadittu pöytäkirja
• mikäli rakennuksen yläkerrassa on huoneita pitää näistä olla hätapoistumismahdollisuus
• palovaroittimet on asennettu ja ne ovat käytössä
• palo-ovet ja -ikkunat on asennettu ja tyyppihyväksyntäkilvet ovat näkyvillä
• rakennuksen energiaselvitys on päivitetty toteutuksen mukaan
• porausraportti mikäli rakennushankkeeseen liittyy maalämpökaivo(ja)
• rakentamisilmoitus on tehty veroviranomaisille

Rakentamisilmoitus

Tämä on se mistä olen eniten stressanut etukäteen, sillä olen saanut päähäni että tämän tekeminen olisi vaikeaa. Yllätyin kuinka helppoa se loppupeleissä oli tehdä. Omavero verkkosivuille kun kirjautui ja sen kun näppäili tietoja ja avot, se oli siinä. Huomioitavaa toki että ilmoitettavat summat ovat verottomia, eli vähän joutui lukemaan laskuja läpi ja keskittymään.

Käytännössä homma on niin että kaikki yritykset sekä työntekijät ketkä ovat rakentamisprojektin aikana töissä pitää ilmoittaa. Meillä on ollut vain yrityksiä joten se oli (ehkä?) helpompaa. Omaveron sivulle syötti yrityksen Y-tunnuksen, ja järjestelmä tunnisti firman sen perusteella. Sen jälkeen syötetään päivämäärä jolloin työt aloitettu ja milloin päätetty. Sen jälkeen vain maksettu euro määrä, alv 0% ja paina lähetä. Tehty!

Seuraavaksi lähden metsästämään kaikkia yllä olevalla listalla merkattuja pöytäkirjoja, jotta saan mappini valmiiksi kun H-hetki koittaa.

Ps. Olen myös kuullut että rakennusvalvonta tyypit arvostavat mikäli on katselmuksen yhteydessä kahvia ja pullaa, joten pitää sekin muistaa 😉

Rakentamisen aloituskokous

Nyt on aloituskokous pidetty, ja voi sanoa että on virallisesti “leimat” kirjassa että saa aloittaa raksahommat.

Aloituskokous pidettiin tontilla sekä kunnantalolla, rakennusvalvonnan tiloissa. Paikalla rakennustarkastajamme, vastaava mestari sekä mieheni ja minä. Ensin kokoonnuimme tontille, jonka jälkeen lähdimme kunnantalolle. Kokouksesa käydään kaikki rakennuslupaan liittyvät paperit läpi, ja nimetään tekijöitä eri tehtäviin. Kesto oli noin tunnin ja fiilis oli leppoisa.

Viikonloppuna merkataan talon sekä autotallin paikat ja sitten saa maatyöt alkaa. Nyt alkaa RAKENTAMINEN. Ollaan niin innoissamme! Tosin ei kyllä vielä oikein pysty tajuamaan että noiden keppien kohdalla on talon nurkat, ja kohta tämä on meidän koti. Hullua!

Kuvia ja fiilistä taas lisää viikonloppuna!

Rakennuslupa!

Nyt se tuli! Myönteinen päätös!

So excited! 🤩

Kokonaisuudessaan meidän hakuprosessi kesti karvan vajaa 3kk. Prosessin kesto oli tiedossa, ja tavoitteessa (eli 3kk) pysyttiin.

Vaikka olikin varma että lupa tulee, sillä meillä oli pohjalla hyväksytty poikkeamislupa. Lähinnä jännitti millä ehdoilla, ja kuinka paljon suunnitelmia pitää miettii uusiksi tai muuttaa ennenkuin saamme myöntävän päätöksen.

Voi tätä ilon määrää!! 😍

Hauskaa viikonloppua ja vappua!