Kodinkoneet kruunaa keittiön

Hellou!

On sanonta että keittiö on talon sydän, ja sitä se todella meidän talossa on. Ehdottomasti lempihuoneeni! ❤

Kun lähdimme suunnittelemaan kodinkoneita meillä oli diili mieheni kanssa. Hän on jo vuosia puhunut että haluaa jääkaapin missä jääpalakone. Sovimme että minä pääasiassa saan suunnitella keittiön kaapit ja muut, ja hän saa vapaasti valita mieluisen jääkaapin.

Olen koulutukseltani kokki, ja vaikka en enää keittiössä olekkaan töissä mutta ravintola-alalla kuitenkin, on toimiva keittiö ollut minulle sydämen asia. Toimivaan keittiöön kuuluu kodinkoneet.

Olen välillä vähän gniidu rahan suhteen ja olin hieman pökertynyt kun mieheni ehdotti 800€ uunia… Toisaalta, olen sitä mieltä että enemmin ostaa hyvän ja laadukkaan kuin halvan pask*n, jonka joutuu parin vuoden päästä vaihtamaan. Mutta 800€!!! Huhhu 😅

Kävimme Tammiston gigantissa, ja myyjän avustuksella saimme tilauksen tehtyä. Olimme jo monta kuukautta niitä miettineet ja selailleet netissä, mutta konkreettisesti katsomassa ja hypistelemässä koneita olimme käyneet kerran aikaisemmin.

Vainnat olivat loppujen lopuksi todella helpot tehdä. Emme ole muuten merkki uskollisia, paitsi jääkaappi, se piti olla LG.

Meille valikoitui nämä kodinkoneet

Meillä tuli elekroluxin liesituuletin sekä AEGn mikro keittiö paketissa Puustellilta.

Kokonaisuudessaan koko pläjäys maksoi n. 5200€

On kyllä pakko sanoa että tätä kirjoittaessa olemme asunneet talossa 2 kuukautta, ja minulla ei ole mitään valittamista näissä koneissa, päin vastoin!

Itseasissa, ainut asia mikä voisi olla on pyykinpesu koneessa. Se voisi näyttää jäljellä olevan ajan pesuohjelmasta, kun nyt on koko display mustana kun kone käy. Meidän edellinen näytti kellon ja kun siihen on tottunut niin ehkä kaipaan sitä hieman. Se on tosin ainut .. Eli aika lievin mokomin 🙂

Vinkkinä siis jokaiselle! Minäkin ajattelin ensin että pitääkö OIKEESTI laittaa näin paljon rahaa näihin?! Kyllä kannattaa! Harvoin meinaa halpa ja hyvä kulkee käsi kädessä, ja kyllä harmittaisi jos olisi huonot laitteet…

Ihanaa viikkoa kaikille! 🙂 ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s