Perustukset

JEEEES! Vihdoin on aika konkreettiselle talon rakentamiselle! Meillä on tosiaan talopaketti, johon kuuluu perustukset, eli meidän ei tarvitse kun tehdä hyvä pohjatyö (tai siis maarakentajan) ja sitten vain katsotaan vierestä kun miehet pystyttää meidän talon perustukset.

Me rakennetaan myös autotalli, joka ei kuulu tähän pakettiin vaan joka rakennetaan “pitkästä” ja sitten vasta kun on talo valmis. Tähän kuitenkin katsottiin että on huomattavasti halvempi jos tehtäisiin perustukset samaan aikaan talon kanssa.

Perustava on firma joka meidän perustukset kävi tekemässä ja se oli parin päivän proggis, niin oli talo ja talli tehty.

Tiistai aamu 25.6 koitti, ja kaksi Perustavan työmiestä sekä läjä muotteja saapuivat tontille.

Autotallin muotit pystyssä 25.6.19
25.6
25.6
Talon muotit 25.6.

Muottien sisään asennettiin styroksit



Seuraavana aamuna, eli 26.6, saapui betoni auto ja itse valu aloitettiin.



Valu valmis ja seuraavaksi odoteltiin että betoni kuivuisi. Nämä päivät kesäkuun lopussa oli lämmin sää. Onneksi ei aurinko paahtanut ihan täydeltä vaan oli aika pilvistä. Onneksi oli, sillä on mahdollisuus että betoni kuivuisi liian nopeasti ja silloin se halkeilee. Näin ei onneksi käynyt.
Seuraavana päivänä muotit purettiin, ja meillä on valmiit perustukset! Huikeaa!

Tämän jälkeen meidän maarakentaja tuli paikalle ja teki viimeiset täytöt. Eli sisä ja ulkotäytöt.

Rocky nauttii kun saa olla mukana tontilla. AINA keppi suussa ja jaloissa pyörimässä ❤


Nyt meillä on valmiit perustukset! Seuraavaksi luvassa elementtien pystytys jolloin meidän tontilla on talo (!!!)


Hitsi tää on niin jännää!!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s