Meidän osoitteeksi vahvistui rakennusluvan myötä 104. Sillä olen itse asunut ja kasvanut saman tien varrella, eli minun vanhemmat asuu meidän tulevasta kodista n. 300m, on paikat aika tutut. Kuitenkin on niin hauska kun on jotekin niin tottunut lausumaan porukoiden osoitteen ja nyt pitääkin sitten “opetella” tai ehkä lähinnä tottua siihen että muuttaa tuon numeron 104:ksi.

Meidän tontti on viimeinen talo tienpäädyssä ja kuten tuosta luvustakin jo huomaa niin kilometri on isolle tielle.

Muistan kun olen äitille saaranannut kun olin 12-14 vuotias että MIKSI asumme täällä korvessa, kun KAIKKIALLE on pitkä matka. Tämä tosin juontaa juurensa siihen että koska ei ollut siinä kohtaa vielä mopokorttia niin piti polkupyörällä liikkua ja silloin matkat ketutti. Myös se että bussipysäkille oli pitkä matka kun piti isolle tielle asti kävellä.

Muistan kun vihapäissäni olen äitille murissut “Minä en ikinä tule tekemään näin minun lapsille!” – Ja arvatkaapas jos äiti on kuittaillut minulle nyt kun MINÄ ITSE, olen muuttamassa 300 metriä vielä pidemmälle 😀 Never say never …